
Etusivu » Aineistot » Uutishuone » Finess Energy juhlisti 15-vuotista matkaansa juhlaseminaarissa
27.8.2026
Finess Energy juhlisti 15-vuotista taivaltaan tiistaina 18.8.2026 järjestetyssä juhlaseminaarissa. Tapahtuma kokosi yhteen asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja muita yrityksen matkan varrella kohdattuja sidosryhmiä.
Seminaaripäivän aikana kuultiin puheenvuoroja ja käytiin keskusteluja energia-alan ajankohtaisista teemoista sekä tulevaisuuden näkymistä. Päivässä katse oli siinä, mitä olemme yhdessä saavuttaneet ja millaisia mahdollisuuksia tulevat vuodet tuovat mukanaan.
“15 vuotta on meille merkittävä etappi. Se kertoo ennen kaikkea siitä, mitä olemme yhdessä asiakkaidemme, kumppaneidemme ja henkilöstömme kanssa rakentaneet. On hienoa pysähtyä hetkeksi tämän matkan äärelle ja huomata, kuinka paljon energia-ala ja samalla Finess Energy ovat vuosien aikana muuttuneet”, kommentoivat yrityksen perustajat Juha-Pekka Paavola ja Jouko Penttinen.
Juhlaseminaari oli ennen kaikkea tilaisuus pysähtyä hetkeksi yhteisen matkan äärelle ja kiittää niitä ihmisiä ja kumppaneita, jotka ovat olleet osa Finess Energyn tarinaa.
”Energia-ala on voimakkaassa muutoksessa, ja haluamme olla mukana rakentamassa ratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin myös tulevaisuudessa. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät jatkossakin yhteistyöllä ja rohkeudella katsoa eteenpäin”, kertoo Paavola.
Finess Energy on 15 vuoden aikana toteuttanut yli 200 projektia eri toimialoille. Toteutettuihin projekteihin voit tutustua tarkemmin verkkosivuillamme. Tarjoamme kokonaisvaltaisia energiaratkaisuja avaimet käteen -periaatteella. Ratkaisumme parantavat energiatehokkuutta, vähentävät päästöjä ja tukevat kannattavia energiainvestointeja.
Finess Energy kiittää kaikkia juhlaseminaariin osallistuneita sekä lämpimästi myös niitä, jotka eivät tällä kertaa päässeet paikalle. Juhlavuosi tarjoaa hyvän hetken katsoa taaksepäin, mutta ennen kaikkea suunnata katse kohti seuraavia vuosia.