Sähkökattilainvestointien kannattavuus edelleen kasvussa

Sähkökattilainvestointien kannattavuus edelleen kasvussa

7.5.2025

Suomessa sähkökattiloiden kilpailuedut ovat laajasti tunnistettuja. Uusien tuulivoimapuistoinvestointien ja sähkön varttihinnoittelun myötä kehittyvät sähkömarkkinat vahvistavat sähkökattilainvestoinnin kannattavuutta entisestään. ​

Sähkökäyttöinen 2 MW höyrykattila. Sähkökattiloiden suosio Suomessa perustuu niiden korkeaan hyötysuhteeseen ja merkittäviin kilpailuetuihin.

Sähkökattiloille edullisia vähintään 40 prosenttia sähkön tuntihinnoista

Sähkökattilan tehoa voidaan kasvattaa nollasta sataan sekunneissa. Sen myötä ne ovat ylivoimainen tapa hyödyntää uusiutuvan energian vaihteluita ja sähkömarkkinoiden mahdollisuuksia sähkön varttihinnoittelun astuessa voimaan.  

Esimerkiksi öljykattiloista poiketen sähkökattiloilla ei myöskään ole minimikuormaa, vaan minimiajo voi olla hyvinkin pientä. Tämä tekee sähkökattiloista joustavan ja kustannustehokkaan ratkaisun niin energiayhtiöille kuin teollisuuteenkin.

Sähkökattilainvestointien kannalta myös sähkömarkkinoiden tulevaisuus näyttää lupaavalta. ​

Sähkökattiloiden suosiota Suomessa on kasvattanut uusiutuvan energian tarjoamat edulliset sähkötunnit. Sähköfutuureihin perustuvien pitkän aikavälin sähkön hintaennusteiden mukaan edullisia tunteja on myös jatkossa tarjolla. Tämänhetkisten arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia sähkötunneista tulevat olemaan pitkään erittäin edullisia tai jopa ilmaisia.  

Mikäli sähkön pitkän aikavälin hintaennusteita verrataan biopolttoaineen hintakehitykseen, näyttäytyy sähkökattila oivallisena vaihtoehtona. Sähkötunteja, jolloin sähkö on edullisempi vaihtoehto kuin biopolttoaine, tulee olemaan reilusti yli 40 prosenttia ajasta. 

Sähkökattiloiden suosio lisääntyy myös teollisuudessa

Suomen energiayhtiöissä sähkökattiloiden kilpailuedut on tunnistettu hyvin.  

Esimerkiksi Tekniikka & Talous uutisoi joulukuussa 2024, että Suomeen on rakennettu sähkökattiloita pian 2000 MW edestä. Tämäkin määrä tulee ylittymään nopeasti, sillä pelkästään pääkaupunkiseudun Helsingin Energialla on 12 sähkökattilaa, joista osa on vielä rakenteilla. 

Kasvava potentiaali sähkökattiloiden hyödyntämiselle löytyy energiayhtiöiden lisäksi Suomen teollisuudesta. Useissa prosesseissa tarvitaan joustavaa lämmön- tai höyryntuotantoa, jota sähkökattiloilla voidaan tuottaa tehokkaasti.  

Erityisesti sähkökattiloiden erinomaiset hyötysuhteet avaavat mahdollisuuden paitsi hyödyntää uusiutuvaa energiaa teollisuuden prosesseissa, myös kasvattaa kustannustehokkuutta kiinteän polttoaineen kattiloihin verrattuna. 

Sähkökattilainvestoinnilla teollisuuden polttoon perustuvien kohteiden hyötysuhde voidaan nostaa 80 prosentista jopa 90 prosenttiin. 

Sähkökattiloilla on merkittävä rooli teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Finess Energy toimii pääurakoitsijana esimerkiksi Arla Oy:n Sipoon Söderkullassa sijaitsevan meijerin projektissa, jossa se toimittaa sähkökattilan avaimet käteen -periaatteella tehtaan höyryntuotantoon.

Sähkökattiloilla voidaan tuottaa lämpöä ja höyryä tehokkaasti ja hyvällä hyötysuhteella teollisuuden tarpeisiin.

Sähkökattiloista ratkaisu huippu- ja varavoimaan

Suomessa sähkökattiloihin keskittynyt uutisointi korostaa usein isoja, suuren tehon sähkökattilainvestointeja. Myös pienemmillä kattiloilla voidaan saavuttaa merkittäviä etuja lämmöntuotannon ja prosessiteollisuuden sähköistämisessä. 

Helpon ja nopean säädettävyytensä vuoksi sähkökattilat sopeutuvat erinomaisesti erikokoisten energiayhtiöiden käyttöön.  

Useilla paikkakunnilla esimerkiksi kaukolämmön huippu- ja varavoimaa tuotetaan yhä fossiilisilla polttoaineilla, ja esimerkiksi kesäajan kuorma on liian pieni katettavaksi biopolttoaineen avulla. Tällöin sähkökattilaa voidaan käyttää korvaamaan kesäajan kuorma, sekä tukemaan kaukolämmöntuotantoa silloin, kun sähkö on halpaa. 

Nopean säädettävyytensä ansiosta sähkökattilaa voidaan hyödyntää monella tapaa; tarvittaessa käyttöönotettavana varavoimalähteenä, edullisen kaukolämmöntuotannon optimointiresurssina tai sähkön säätö- ja reservimarkkinoille osallistumiseen. 

Sähkökattiloilla voidaan reagoida nopeasti sähkön hinnan vaihteluihin. Sekä Kuopion Energia Oy että Turku Energia investoivat Finessin toimittamiin, 60 MW vesikattiloihin.

Kattilan Nosto Finess Energy Oy. VAPEC (SULZER) elektrodikattilat ovat luotettava ja päästötön tapa tuottaa lämpöä tai höyryä Suomessa

Sähkökattilainvestointi lisää huoltovarmuutta

Sähkökattilalaitokset ovat kiitollisia investointeja, sillä ne ovat helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja. Myös varaosia on saatavilla nopeasti, eikä erityisosien odottelu vaaranna lämmön toimitusvarmuutta tai teollisuuden prosessin jatkuvuutta. 

Sähkökattilainvestointia suunnitellessa tärkeää on valinta elektrodi- ja vastuskattilan välillä. Toimintaperiaatteeltaan eroavat sähkökattilatyypit tarjoavat kumpikin yhtä lailla mahdollisuuden nopeaan säätöön. Vastuskattila tuottaa lämpöä sähkövastuksen avulla, kun taas elektrodikattila hyödyntää veden sähkönjohtavuutta lämmittäen vettä, kun sähkövirta kulkee sen läpi. 

Usein ajatellaan, että tietyn tehontarpeen ylittyessä elektrodikattila on ainoa vaihtoehto. Toisinaan investoinnin takaisinmaksuaikaa voidaan kuitenkin merkittävästi lyhentää, jos toimitukseen valitaankin saman tehoinen, investointihinnaltaan usein edullisempi vastuskattila. 

Vastuskattila on mahdollinen myös yli 10 MW tehoille. Sen huoltovarmuutta lisää helposti saatavat varaosat, sekä mahdollisuus jatkaa kattilan käyttöä, vaikka yhdessä vastusryhmässä olisikin häiriö. 

Finess Energyltä asiantuntemusta sähkökattilainvestointiin

Sähkökattilainvestointia tehdessä onkin hyvä kartoittaa vaihtoehtoja laajasti. Asiantuntevan kumppanin kanssa suunniteltu sähkökattilalaitos kestää vuosia ja parantaa koko alueen huoltovarmuutta.

Finess Energy toimittaa sähkökattilat Suomen teollisuuteen ja energiayhtiöille

Finess Energy suunnittelee, toimittaa ja rakennuttaa sähkökattilat aina kohdekohtaiset tarpeet huomioiden. Emme ole sitoutuneet tiettyyn laitevalmistajaan, vaan etsimme asiakkaalle markkinoilla olevista vaihtoehdoista parhaan ratkaisun. Hoidamme projektit avaimet käteen -palveluna sisältäen kaiken alkukartoituksesta käyttöönottoon ja ylläpitoon. 

Yhteydenottolomake

    * Pakollinen